sunnuntai 31. tammikuuta 2016
50 @ Mattoja! 1. & 2. & 3. kutomani matto
![]() |
| Tässä ovat kolme syksyllä kutomaani mattoa vielä kiinni toisissaan Toimentuvan lattialla. Blogissa on jo näkynyt keskimmäinen (porukoiden joululahja) ja pinkkipunakeltainen matto. |
![]() |
| Pinkkikeltapunamaton loimet sidottuina ja "jonninjoutavat" näkyvät pöydällä kerittynä (yläkulma). |
lauantai 2. tammikuuta 2016
perjantai 1. tammikuuta 2016
47 @ kummipoitsun joululahjaviltti!
![]() |
| Tämmöinen ihana viltti tuli virkattua kummipojalle joululahjaksi! Malli ei ole omani, ohje tuli vastaan fb:n virkkausryhmässä. |
![]() |
| Virkattu kaksinkertaisella 7-veljestä langalla. Viltistä tuli ihanan lämmin ja kirjavan värinen! |
![]() |
| Ei tarvinnut kummemmin päätellä lankoja, kun solmin ne kahden kerroksen jälkeen ja viltin valmistuttua letitin ne... |
![]() |
| Viiden vanha kummipoitsu oli tykännyt viltistä! :D |
46 @ 2015 viimeinen valmis tekele
torstai 17. syyskuuta 2015
45 @ Liebster Award -haaste
![]() |
| Kuva on kopioitu Hurmaavaa-blogista. |
Minun
kohdalleni osui elokuussa Liebster Award -haaste, jonka idea on uusien
blogien löytäminen ja se, että pienetkin blogit saisivat näkyvyyttä.
Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle.
Säännöt:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.
Katjalta sain Liebster Award -haasteen jo elokuussa, kiitoksia tästä. Katjan blogihan löytyy *täältä*
Katjan keksimät kysymykset ja minun vastaukseni:
1. Mikä on parasta blogin pitämisessä?
Se, että saa omat tekeleensä ns. portfolioon.
Se, että saa omat tekeleensä ns. portfolioon.
2. Mikä on paras koskaan kirjoittamasi postaus?
Ehkä omasta isoäidinneliöviltistä laitettu kuva, koska viltti <3 *Viltti*
Ehkä omasta isoäidinneliöviltistä laitettu kuva, koska viltti <3 *Viltti*
3. ... entä huonoin?
Ei nyt ole sellaista ns. postausta, koska laitan vain kuvat ja kuvatekstit.
Ei nyt ole sellaista ns. postausta, koska laitan vain kuvat ja kuvatekstit.
4. Mistä aiheesta et bloggaisi ikinä?
Käsitöihin ja askarteluihin liittymättömistä asioista? :D
Käsitöihin ja askarteluihin liittymättömistä asioista? :D
5. Millaisia blogeja seuraat?
Lähinnä käsitöihin, kuten neulomiseen ja virkkaamiseen liittyviä.
Lähinnä käsitöihin, kuten neulomiseen ja virkkaamiseen liittyviä.
6. Kuinka paljon käytät aikaa bloggaamiseen viikossa?
En pysty tähän vastaamaan, koska bloggaan todella epäsäännöllisesti ja monesti teen monta päivitystä kerralla (aikataulutan ne useammille päiville).
En pysty tähän vastaamaan, koska bloggaan todella epäsäännöllisesti ja monesti teen monta päivitystä kerralla (aikataulutan ne useammille päiville).
7. Jos vaihtaisit blogisi nimen, mikä olisi uusi nimi?
Lankoja tuhoamassa on keväällä keksitty nimi, johon olen tyytyväinen, enkä oikeastaan nyt osaa ajatella mihin sen vaihtaisin. Nimi toki viittaa lähinnä käsitöihin, eikä ollenkaan muutamiin askarteluihin, mitä täälläkin olen esitellyt...

8. Minkä taidon haluaisit oppia?
Kutomaan shaalin!
Kutomaan shaalin!
9. Ketkä ovat esikuviasi?
Seuriksen Toimentuvan ohjaaja.
Seuriksen Toimentuvan ohjaaja.
10. Minkä sinua viimeksi ihmetytti?
Miten monella eri tavalla kangaspuilla voikaan kutoa :D
Miten monella eri tavalla kangaspuilla voikaan kutoa :D
11. Minkä asian maailmassa muuttaisit, jos voisit?
Sodat pois, jookos!
Sodat pois, jookos!
44 @ Rappusella istuskeluun
![]() |
| Tämä isoäidinneliö nähtiin ensimmäisen kerran *täällä* . |
![]() |
| Tein toisen isoäidinneliön seiskaveikan jämistä, koska ajattelin, ettei noin pehmeä lanka välttämättä kauaa kestä... Neliöt yhdistin Usva-langalla. |
keskiviikko 16. syyskuuta 2015
43 @ Mattoa kutomassa
42 @ Parsinneulaparkki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)